Skip to content

Some -välineitä käytössä

13.5.2011

Yksi silmiinpistävä piirre erilaisissa blogikirjoituksissa on top -listat. Ne edustavat hyvin jäsenneltyä ja nopealukuista asiatietoa jossa on helppo hypätä ennestään tutun tai muuten ei niin kiinnostavan kohdan yli. Laitanpa itsekin tähän viimeisen vuoden aikana käyttämäni/oppimani some -palvelujen top 10-listan.

1. Twitter
Alun epäilyjen jälkeen noussut arvoon arvaamattomaan. Palvelu jonka käyttöä tekee koko ajan mieli julistaa (jopa liikaakin). Ammatillisen tiedon lähteenä erinomainen. Olen käyttänyt Twitteriä linkkien jakamiseen, RSS -syötteen korvikkeena, tapahtumien seurannassa, tämän blogin esille tuomisessa, mielenkiintoisten aiheiden etsinnässä ja tietysti ajankohtaisten asioiden seurannassa.

2. WordPress ja Blogger
Pikkuhiljaa myös blogien kirjoittaminen ja sen käyttö myös opetuksessa alkavat hahmottua. Eri blogeja olen käyttänyt koordinoimani TVT -taitotason varmistushankkeen tiedottamiseen, omien ajatusten selventämiseen (”kirjoitan siksi, että ymmärrän mitä ajattelen”) ja jakamiseen. Nyt menossa on koulumme matkakertomusten bloggaaminen sähköpostin avulla, jolloin koulumme blogiin voi kirjoittaa kuka tahansa jolle sähköpostiosoitteen annan. Sekin oiva väline.

3. Dropbox
Tiedostot käytettävissä aina ja kaikkialla. Myös tiedostojen jakaminen usealle vastaanottajalle toimii hienosti, eikä tarvitse täyttää vastaanottajien sähköpostitilejä. Tenttitehtävien jako hoituu helposti useammallekin opiskelijalle kerralla. Suurempienkin tiedostojen jakaminen on vaivatonta. Vielä kun omilla tietokoneilla Dropboxin kansio näkyy omissa tiedostoissa, niin mikä voisi olla helpompaa.

4. Googledocs
Ehdoton palvelu yhdessä tekemiseen. Tiedoston muokkaus toimii yhdessä esimerkiksi videopalaverin yhteydessä. Asiakirja on aina mukana ja kukin voi täydentää sitä silloin kun itsellä on aikaa.

Kuva: seungwoonlee

5. Endomondo

Mobiilisovelluksen ja netissä toimivan harjoituspäiväkirjan yhdistelmä liikunnan tueksi. Kokeilin useita vastaavia palveluja ja tässä viehätti yksittäisen harjoituksen lisäämisen helppous. Kun lähden lenkille laitan puhelimen sovelluksen päälle ja painan Start. Kun lopetan painan Stop ja kaikki päivittyy sen myötä harjoituspäiväkirjaan. Tulokset puhuvat motivaation kohdalla puolestaan. Ennen en juossut lainkaan, nyt lukuvuoden aikana 500 km. Siihen vielä muut lajit päälle. Endomondon yksi lisäsuola on myös haasteet, joihin voi kuka tahansa osallistua. Miltä kuulostaa esim. mätämuna -haaste jossa tietyn kilometrimäärän alle jäävät mätämuniksi, toisaalta eniten juoksevat voivat saavuttaa platinamunan. Suoritusmerkinnät voisi vielä jakaakin, mutta siihen en ole lähtenyt vielä mukaan.

6. Diigo
Sosiaalinen kirjanmerkkipalvelu. Auttaa hallitsemaan tietotulvaa ja keräämään itseäni kiinnostavia nettisivuja. Linkkien jakaminen antaa samat kirjanmerkit muillekin.

7. Paper.li
Toimii välineenä Twitterin tietotulvan hallitsemisessa. Nettilehden voi rakentaa monella eri tapaa. Itse olen kokenut hyödylliseksi tietyillä hakusanoilla muodostuvan lehden, jolloin saan kaikesta informaatiosta seulottua minua kiinnostavat artikkelit.

8. Foursquare
Leikkimielisestä pelistä alkanut Foursquare -palvelusta on ollut hyötyä erityisesti vieraassa kaupungissa piipahtaessa. Tunti aikaa junaa odotellessa? Foursquaresta voi silloin katsoa mitä lähistöllä on. Palvelussa jaetut vinkit laajentavat käyttötarkoitusta (ja todellisuutta) hyödyllisesti. Vielä kun yhdistää Twitteriin ja/tai Facebookiin niin voi jakaa havaintoja kätevästi.

9. Facebook
No, Facebook on Facebook. Tosin käyttö on huomattavasti vähentynyt viime aikoina. Ehkä Twitterin takia.

10. Flickr
Loistavia CC -kuvia powereitten mausteeksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: