Skip to content

Tekniikan hankkimisen riemu?

28.3.2011

Kuva: modenadude

Olen joutunut omassa yksityis- ja työelämässäni hankkimaan erilaisia tieto- ja viestintätekniikan välineitä. Harkitsevan kuluttajan asema näyttää tulleen aika tukalaksi. Nykyinen vaihtoehtojen ja teknisten innovaatioiden esiinmarssi tuo minulle, joka koen olevani harkitseva kuluttaja, vaikeita tilanteita päättää ostoksista. Seuraavassa esimerkkejä:

  1. Videokamera – Vanhasta Mini -DV kamerasta  oli jo aika luopua kun uusien tietokoneiden liitännät eivät enää käyneet yhteen kameran kanssa. Vaihtoehtoina on siirtyä joko DVD:lle suoraan polttavaan, muistikortille tai kovalevylle tallentavaan malliin. DVD -kamerat alkavat olla menneen talven lumia, kovalevyt antavat tallennustilaa mutta ovat kuitenkin vaurioherkkiä, joten turvallisempi valinta liikkuvaan kuvaamiseen on muistikortille tallentava kamera. Teräväpiirto alkaa myös olla itsestäänselvyys, mutta pitäisikö kohta ottaa kamerapuolella myös 3D huomioon? Tähän kun lisätään suhteellisen villi tiedostomuotojen moninaisuus eri kameramerkeillä, niin ollaan taas harkitsevan kuluttajan ahdistusrajoilla. Testissä ollut JVC:n kamera esimerkiksi olisi vaatinut oman ohjelman asentamisen jokaiselle koneelle, jossa tiedostoja editoi. Ei meille tuollaisia. Hämmästyttävää kyllä, Sony, joka on yleensä aina sooloillut omilla standardeillaan tarjoaa helpoimman tiedostojen suoratallennuksen tietokoneelle kuin tietokoneelle mpeg -muodossa.
  2. Taulutietokone – Hankimme testattavaksi muutamia taulutietokoneita. Ensimmäisenä aloitetaan luonnollisesti valinnasta käyttöjärjestelmän suhteen.  Apple vai Android? Liittyäkö Apple -uskovaisten lahkoon vai uskoisiko sittenkin Androidien kepittävän iPadit jatkossa niin kuin monet ennustavat? Käyttöjärjestelmä vaikuttaa jonkin verran myös rautapuoleen. Android puolella saa valinnan varaa eri valmistajien malleista. Kummallakin sovelluksia alkaa olla enemmän kuin runsaasti. Onko flash -tuki olennainen? Kohta tarvitaan tabletteja mutta tällä kertaa en tarkoita niillä tietokoneita.
  3. Älypuhelin – Tähän pätee paljon yllä olevasta. Tällä hetkellä vaihtoehdot tuntuvat olevan iPhone tai joku Android -luuri. Vuoden päästä asetelmat ovat luultavasti taas muuttuneet. Vuosi sitten Nokia oli vielä vaihtoehto. Nyt tuntuu epävarmalta. Pelastaako Microsoft Nokian tai toisinpäin?

Näihin kun vielä lisää erilaisten liitäntöjen ja yhteyksien moninaisuuden (HDMI, DVI, usb, WLAN) ja niiden eri kehitysvaiheet. Koko ajan on tulossa uusi versio/malli/ominaisuus/päivitys/nopeusluokka tms.

Uusin tekniikka maksaa enemmän, pitää sisällään lastentauteja, ei ole kovinkaan tuettu, mutta on satsaus tulevaisuuteen jos sitä ei syrjäytetä markkinoilta. Vanhempi tekniikka on edullisempaa, tuetumpaa, luotettavampaa, mutta se on poistumassa käytöstä, eikä tulevat laitteet tue sitä ja laajennettavuus kärsii.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: