Skip to content

”Koulut pahasti jäljessä tietotekniikan käytössä” -uutisointiin ajatuksia

24.1.2011

Tämä uutinen pitää paikkaansa. Suurten haasteiden edessä ollaan. Ne koulut jotka saavat kehitettyä tvt:n käyttöä voivat saada etumatkaa tulevaisuuden koulujen oppimisen vertailussa. Ennen kaikkea TVT -taidot palvelevat tulevan työelämän taitoja.

Asiassa on monta muuttujaa jotka eivät muutu hetkessä. Kolmekin vuotta on lyhyt aika. Usein täytyisi saada muutoksia ennen kaikkea kulttuurissa. Se, että koulun johto, opettajat ja opiskelijat kaikki käyttäisivät somea ja TVT:tä opetuksessa itsestäänselvyytenä ja tottuneena sitä käyttämään vaatii kulttuurimuutoksen. Mielestäni tätä asiaa käsitellään liian vähän. Aika monessa koulussa mennään tekniikka edellä.

Tekniikka on osa ongelmaa, mutta aika monesti näyttää siltä, että tekniikkaa hankitaan kovalla rahalla suunnittelematta miten sitä käytetään. Tällöin tekniikkaan kohdistuu usein kritiikkiä kun siitä ei tulekaan osa koulun opetusta. Ensin pitäisi nähdä tarve ja sisältö, sitten vasta tekniikka jolla se hoidetaan.

Yksi näkökulma voisi olla myös kevyen tekniikan näkökulma. Oppilaitoksissa olisi esimerkiksi perustietokoneet ja käytettäisiin pääosin sosiaalisen median palveluita jotka ovat ilmaisia tai halpoja. Rahaa ollessa käytössä voitaisiin investoida koulutukseen ja helppokäyttöisyyteen.

Koulut pahasti jäljessä tietotekniikan käytössä | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: